Hoitotyön tutkimussäätiö

Hankkeen tausta

Hoitotyön näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen -hanke edistää terveydenhuoltolain (1326/2010) velvoitetta, jonka mukaan terveydenhuollossa tulee toteuttaa potilasturvallisia ja näyttöön eli parhaaseen mahdolliseen tietoon perustuvia toimintatapoja. Lain ohella myös terveydenhuollon eettiset periaatteet edellyttävät, että kaikki terveydenhuollon ammattilaiset edistävät omalla toiminnallaan potilaan hyvää ja vaikuttavaa hoitoa. Potilaan kokonaishoidon kannalta koko hoitoketjun ja kaikkien hoitoon osallistuvien tulee tukea tätä tavoitetta.

Käytössä olevat hoitomenetelmät eivät edelleenkään aina perustu parhaaseen saatavilla olevaan tietoon (tutkimusnäyttöön), jonka seurauksena hoidon laatu vaihtelee. Hoitoon voi liittyä myös haittatapahtumia, kuten infektiot, kaatumiset, painehaavat ja lääkehoidon virheet. Nämä haittatapahtumat heikentävät potilasturvallisuutta, aiheuttavat potilaalle lisäkärsimystä ja elämänlaadun heikkenemistä joko väliaikaisesti tai pahimmassa tapauksessa pysyvästi. Lisäksi haittatapahtumista aiheutuu vuosittain merkittäviä sosiaali- ja terveydenhuollon lisäkustannuksia.
 





Sivua viimeksi päivitetty 15.11.2018

Ajankohtaista

Akuuttigeriatria 15.–16.11.2018, Turussa
Muistiliiton tiedote, julkaistu 13.11.2018: Tutkimusnäyttö vahvistaa: lääkkeetön hoito vähentää muistisairaan haasteellista käyttäytymistä
Musiikkia muistisairaan korville – lääkkeettömistä menetelmistä tutkitusti hyötyä muistisairaan hoidossa

Uutisarkisto »