www.hotus.fi

Hoitotyön Tutkimussäätiön esittely

Hoitotyön Tutkimussäätiöllä on kansallisesti ainutlaatuinen tehtävä toimia tutkimusnäytön välittäjänä  käytännön hoitotyöntekijöille. Säätiö kokoaa, arvioi ja tiivistää tutkimusnäyttöä helpommin käytäntöön sovellettavaan muotoon.

Terveydenhuollon kustannuskriisit eri puolilla maailmaa ovat asettaneet organisaatioille haasteen kiinnittää huomiota käytössä olevien hoitomenetelmien vaihtelevuuteen ja siten myös niiden vaikuttavuuteen.

Näyttöön perustuvan toiminnan tarkoituksena on potilaan mahdollisimman hyvä ja vaikuttava hoito.  Oikean hoidon valinta edellyttää, että päätösten tukena käytetään parasta mahdollista tutkimusnäyttöä. Mitä luotettavampaan tietoon päätöksenteko perustuu, sitä paremmin voidaan vastata potilaan hoidon tarpeisiin. Tieto hoitomenetelmien vaikuttavuudesta auttaa myös välttämään sellaisten hoitomenetelmien käyttöä, joilla ei ole vaikutusta tai joiden vaikutus voi aiheuttaa haittaa potilaalle. Eettisestä näkökulmasta tarkasteltuna ei ole oikein altistaa potilaita hoitomenetelmille, joiden hyödyttömyydestä on jo olemassa tutkittua tietoa tai toisaalta olla antamatta sellaista hoitoa, jonka tehokkuus on tutkimuksella osoitettu. Potilaan hyvä hoito tarkoittaa myös sitä, että hoidonvaihtelu ei ole hoitopaikasta ja hoidon toteuttajasta riippuvainen. 

Suomessa näyttöön perustuvan toiminnan edistäminen on kirjattu keskeisimpiin kansallisiin terveyspoliittisiin asiakirjoihin.

  • Uusi terveydenhuoltolaki (1326/2010, 8 §) velvoittaa, että terveydenhuollon toiminnan on perustuttava näyttöön, hyviin hoito- ja toimintakäytäntöihin. Laki velvoittaa myös, että toiminnan on oltava laadukasta, turvallista ja asianmukaisesti toteutettua terveydenhuollossa.
  • Hoitotyön toimintaohjelmassa vuosille 2009–2011 ”Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön on näyttöön perustuva toiminta ja näyttöön perustuvien käytäntöjen levittäminen nimetty keskeiseksi painopistealueeksi (STM 2009). Tavoitteena on luoda toimivat käytännöt ja tukirakenteet hoito- ja hoitotyön suositusten käyttöön ottamiseksi. Tavoitteena on myös, että organisaatioihin ja toimintayksiköihin luodaan näyttöön perustuvan tiedon välittämisen rakenteet ja menettelytavat, joilla tieto välitetään henkilöstölle.
  • Näyttöön perustuvan toiminnan ja yhtenäisten käytäntöjen kehittäminen on kirjattu myös meneillään olevaan hallitusohjelmaan 2011–2015.
  • Lisäksi valtakunnallisen terveydenhuollon neuvottelukunnan (ETENE) laatimat terveydenhuollon yhteiset eettiset periaatteet korostavat potilaan oikeutta hyvään hoitoon ja kaikkien terveydenhuollon tasojen vastuuta sen toteuttamisessa.  Tämän lisäksi eettisissä ohjeissa korostetaan oikeudenmukaisuutta ja potilaan itsemääräämisoikeuden kunnioittamista.

Vaikka näyttöön perustuvaa toimintaa on pyritty edistämään jo vuosia, on yhtenä keskeisenä ongelmana on ollut se, ettei tutkimustieto ole jalkautunut käytäntöön.

Yliopistojen ja erilaisten tutkimuslaitosten tehtävänä on tuottaa tutkittua tietoa. Tutkimustietoa on kyllä saatavilla, mutta käytännössä työntekijöillä ei ole aikaa, eikä aina riittävästi taitojakaan etsiä, luotettavasti arvioida ja tiivistää tutkimustietoa toiminnan kehittämiseksi. Tähän tarvitaan toimijoita, jotka tuottavat luotettavaa ja tiivistettyä tutkimusnäyttöä terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön.

Tiedon valtavan määrän vuoksi on perustettu kansainvälisiä yhteistyöverkostoja (mm. Cochrane, Joanna Briggs Instituutti, Cambpell) ja tietokantoja, joiden tarkoituksena on seuloa ja tiivistää tutkimusnäyttö helpommin hallittavaan ja käyttökelpoiseen muotoon. Terveydenhuollon menetelmien arviointiyksikkö Finohta (toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, THL) tuottaa myös arvioitua tietoa terveydenhuollon menetelmistä. 

Edellä mainitut yhteistyöverkostot tuottavat suosituksia sekä järjestelmällisiä katsauksia, joissa tieto vaikuttavista hoitomenetelmistä on helposti terveydenhuoltohenkilöstön saatavilla ja helpommin hyödynnettävissä päätöksenteossa.  

Hoitotyön Tutkimussäätiön rooli on kansallisesti merkittävä tiivistetyn tiedon tuottamisessa (näyttöön perustuvat suositukset) ja levittämisessä terveydenhuoltohenkilöstön käyttöön.  Säätiön tehtävä on toiminnallinen, joten kyseessä ei ole apurahoja jakava säätiö. 

Säätiön viimeisimmän toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman tiivistelmät ovat liitteinä.

Tiivistelmä vuoden 2010 toimintakertomuksesta

Tiivistelmä toimintasuunnitelman tavoitteista

Ajankohtaista

Euroopan alueen JBI symposium
Ensimmäinen Euroopan alueen JBI symposium järjestetään Belgiassa 24.4.2012 Euroopan alueen... Lue lisää »
JBI Colloquium 2012
8th Biennial Joanna Briggs International Colloquium, Channelling the Rivers of Knowledge to Improve... Lue lisää »
Osaamisen johtaminen ja näyttö käyttöön - blogikirjoitus
Lue Merja Meraston Pohdintoja terveydenhuollosta-blogista uusin kirjoitus, jossa käsitellään mm.... Lue lisää »
Neuvottelukunnan kokous 25.1.2012
Ensimmäinen Hotuksen ja JBI yhteistyökeskuksen neuvottelukunnan kokous järjestetään tänään... Lue lisää »
Comprehensive JBI Systematic Review Training Program Helsingissä 4.6.-8.6.2012
Seuraava CSR-koulutus järjestetään Helsingissä 4.6.-8.6.2012. Katso lisätietoja ja... Lue lisää »