www.hotus.fi

Näyttöön perustuva toiminta

Mitä tarkoitetaan näyttöön perustuvalla toiminnalla

Näyttöön perustuva toiminta on parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon harkittua käyttöä asiakkaan/potilaan hoidossa (ml. terveyden edistäminen) sekä hänen läheistensä huomioimisessa. Tavoitteena on vastata hoidon tarpeeseen käyttäen vaikuttaviksi tunnistettuja menetelmiä ja hoitokäytäntöjä (STM 2009).

Parhaalla ajantasaisella tiedolla tarkoitetaan luotettavaa tutkimustietoa tai sen puuttuessa, muuta luotettavaksi arvioitua tietoa (esim. asiantuntijoiden konsensus asiasta). Näyttöön perustuvassa päätöksenteossa hyödynnetään myös työntekijän kokemustietoa, tietoa toimintaympäristöstä ja resursseista sekä potilaalta ja asiakkaalta itseltään tai hänen läheiseltään saatua tietoa hänen elämäntilanteestaan ja resursseistaan.

Tutkimusnäyttöä hyödynnettäessä huomioidaan näytön vahvuus, joka vaihtelee käytetyn tutkimusasetelman ja tutkimuksen laadun mukaan. Vahvinta näyttöä edustavat järjestelmälliset katsaukset ja luotettavaksi arvioituun tutkimusnäyttöön perustuvat suositukset.

Harkitulla tiedon käytöllä tarkoitetaan sitä, että hoitotyöntekijällä on tietoa vaikuttavista hoitotyön menetelmistä ja että hän arvioi tehdessään päätöksiä näiden menetelmien hyötyjä ja haittoja kliinisen asiantuntemuksensa ja yksittäisen potilaan tilanteen ja toivomusten sekä toimintaympäristön ja resurssien perusteella. Tämä tarkoittaa sitä, että työntekijät räätälöivät yhdessä potilaan kanssa edellä kuvattuja tiedonlähteitä hyödyntäen kullekin potilaalle soveltuvimman ratkaisun.

Kirjallisuutta

  • Elomaa L & Mikkola H. 2010. Näytön jäljillä – Tiedonhaku näyttöön perustuvassa hoitotyössä. Turun ammattikorkeakoulun oppimateriaaleja 12. Viides uudistettu painos. Turun ammattikorkeakoulu. Turku.
  • DiCenso A, Guyatt G & Ciliska B. 2005. Evidence-Based Nursing: A Guide to Clinical Practice. St. Louis: Mosby.
  • Melnyk BM & Fineout-Overholt E. 2005. Evidence-Based Practice in Nursing & Health Care. A Guide to Best Practice. Lippincott Willimas & Wilkins.
  • STM. 2009. Johtamisella vaikuttavuutta ja vetovoimaa hoitotyöhön. Toimintaohjelma 2009–2011. Julkaisuja 18.

Näyttöön perustuvien yhtenäisten käytäntöjen kehittäminen

Näyttöön perustuvaa hoitotyötä voidaan kuvata kahdella eri tasolla: hoidon yhtenäistäminen ja yksittäisen työntekijän päätöksenteko.

Hoidon yhtenäistämisessä on kyse siitä, että tietyn potilasryhmän hoitokäytäntöjä yhtenäistetään parhaaseen mahdolliseen tutkimusnäyttöön (esim. hoito- tai hoitotyön suositukseen tai järjestelmälliseen katsaukseen) perustuen niin, että potilailla on yhtäläiset mahdollisuudet saada parasta mahdollista hoitoa asuin- tai hoitopaikastaan riippumatta. Tämä koskee myös väestön terveyden edistämiseen kohdennettujen menetelmien kehittämistä. Tällöin tutkimusnäytöksi ei riitä satunnaisesti valitun/valittujen yksittäisen/yksittäisten tutkimusten näyttö, sillä ne eivät anna luotettavaa tietoa eri menetelmien vaikuttavuudesta tai hyödystä potilaalle/väestölle.

Näyttöön perustuvat yhtenäiset käytännöt tuovat yksittäisen työntekijän päätöksenteon tueksi parhaan mahdollisen tutkimustiedon. Lisäksi työntekijät tarvitsevat toimintansa tueksi ja asiantuntijuutensa kehittämiseksi tietoa myös yksittäisistä tutkimuksista etenkin silloin, kun saatavilla ei ole valmiiksi arvioitua ja tiivistettyä tutkimusnäyttöä (esim. hoito- tai hoitoyön suositusta) päätöksenteon tueksi. 

Edellä kuvatut kaksi tasot täydentävät toisiaan, eivätkä siten ole toisiaan poissulkevia. 

Kirjallisuutta

  • Holopainen A, Korhonen T, Miettinen M, Pelkonen M & Perälä M-L. 2010. Hoitotyön käytännöt yhtenäisiksi - toimintamalli näyttöön perustuvien käytäntöjen kehittämiseksi. Premissi 1, 38-45.

Ajankohtaista

Euroopan alueen JBI symposium
Ensimmäinen Euroopan alueen JBI symposium järjestetään Belgiassa 24.4.2012 Euroopan alueen... Lue lisää »
JBI Colloquium 2012
8th Biennial Joanna Briggs International Colloquium, Channelling the Rivers of Knowledge to Improve... Lue lisää »
Osaamisen johtaminen ja näyttö käyttöön - blogikirjoitus
Lue Merja Meraston Pohdintoja terveydenhuollosta-blogista uusin kirjoitus, jossa käsitellään mm.... Lue lisää »
Neuvottelukunnan kokous 25.1.2012
Ensimmäinen Hotuksen ja JBI yhteistyökeskuksen neuvottelukunnan kokous järjestetään tänään... Lue lisää »
Comprehensive JBI Systematic Review Training Program Helsingissä 4.6.-8.6.2012
Seuraava CSR-koulutus järjestetään Helsingissä 4.6.-8.6.2012. Katso lisätietoja ja... Lue lisää »