www.hotus.fi

Tee lahjoitus - tue hoitotyön käytäntöjen ja potilaiden hyvän hoidon kehittämistä

Hoitotyön Tutkimussäätiö voi sääntöjensä mukaan ottaa vastaan lahjoituksia ja jälkisäädöksiä (testamentit). Lahjoituksina saadut varat käytetään säätiön tarkoituksen ja perustehtävän toteuttamiseen. Säätiön toiminnassa painottuvat tutkimustiedon tuottaminen ja tiivistäminen, tutkimustiedon käyttöönottoa tukevien rakenteiden ja prosessien kehittäminen sekä niiden käyttöönoton tukeminen hoitotyön käytäntöjen kehittämiseksi, potilaiden hyvän hoidon ja väestön terveyden edistämiseksi.

Poliisihallitus on myöntänyt rahankeräysluvan 2020/2011/2942 Hoitotyön Tutkimussäätiölle 24.8.2011. Lupa on myönnetty ajalle 24.8.2011–23.8.2012 ja se on voimassa koko Suomen alueella Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Alla on esitelty lahjoitusmuodot, joista lahjoittaja voi valita itselleen sopivimman tavan tukea toimintaamme.

Merkkipäivämuistamiset ja lahjoitukset

Yksityishenkilöiden merkkipäivämuistamiset ja lahjoitukset voi ohjata Hoitotyön Tutkimussäätiölle. Merkkipäivän viettäjälle toimitetaan luettelo lahjan antajista ja lahjoitusten yhteissumma.

Muistorahastot

Mahdollisten kukkarahojen sijasta muistamiset voi suunnata rahalahjoituksina säätiölle. Tämä toivomus voidaan kertoa esimerkiksi kuolinilmoituksen yhteydessä. Muistajien nimiluettelo toimitetaan omaisille. Luettelosta selviää yhteissumma, eivät yksittäiset rahamäärät.

Testamentit

Testamentilla voidaan määrätä omaisuus tai osa siitä Hoitotyön Tutkimussäätiölle. Säätiö on yleishyödyllinen säätiö ja sen toiminta on verovapaata.  

Testamenttiasioissa lisätietoja antavat lakiasiantoimistot.

Pankkiyhteys:

Sampo Pankki, FI72 8029 9710 0086 41 (IBAN)

Lisätietoja:

Hoitotyön Tutkimussäätiö, tutkimusjohtaja Arja Holopainen

puh. 044 529 0058

arja.holopainen(at)hotus.fi

Säätiö kiittää lämpimästi kaikkia toimintaamme tukeneita yhteisöjä ja yksityisiä henkilöitä.

Ajankohtaista

Euroopan alueen JBI symposium
Ensimmäinen Euroopan alueen JBI symposium järjestetään Belgiassa 24.4.2012 Euroopan alueen... Lue lisää »
JBI Colloquium 2012
8th Biennial Joanna Briggs International Colloquium, Channelling the Rivers of Knowledge to Improve... Lue lisää »
Osaamisen johtaminen ja näyttö käyttöön - blogikirjoitus
Lue Merja Meraston Pohdintoja terveydenhuollosta-blogista uusin kirjoitus, jossa käsitellään mm.... Lue lisää »
Neuvottelukunnan kokous 25.1.2012
Ensimmäinen Hotuksen ja JBI yhteistyökeskuksen neuvottelukunnan kokous järjestetään tänään... Lue lisää »
Comprehensive JBI Systematic Review Training Program Helsingissä 4.6.-8.6.2012
Seuraava CSR-koulutus järjestetään Helsingissä 4.6.-8.6.2012. Katso lisätietoja ja... Lue lisää »