Hoitotyön tutkimussäätiö

Terveisiä hoitosuositusten laadintapäiviltä Tieteiden talolta!

Tämä aurinkoinen joukko tuntee kirjoitus- ja julkaisuprosessit. Tiedoksenne, että ryhmässä oli sekä vasta-alkajia että jo kirjoitusprosessissa pitkälle ehtineitä. Siis vertaistukea parhaimmillaan liittyen tutkimusten arviointiin ja katsausten sekä hoitosuositusten laadintaan.

Tämä tapaaminen oli laatuaan kolmas tänä vuonna. Seuraava suositusten laadintatapaaminen järjestetään ensi vuoden 2018 puolella.

Tiesittekö, että iloinen asenne ja zemppi tarttuvat? Näin totesimme ja kuulimme saman tiedon myös Hotuksen tutkijoilta, työpajan vetäjiltä Anne Korhoselta (kuvassa vasemmalla) sekä Hannele Siltaselta (kuvassa oikealla). Hannele koordinoi hoitosuosituksia Hotuksessa. Myös Hotuksen tutkimusjohtaja Arja Holopainen kävi tervehtimässä työryhmiä (yllä olevassa ryhmäkuvassa oikealla).

Se on nyt todistettu, että yhdessä olemme enemmän! Siitä haluamme kiittää jokaista osallistujaa sekä heidän taustaorganisaatioitaan ja päivän vetäjiä!





Sivua viimeksi päivitetty 14.12.2018

Ajankohtaista

Hotus on mukana Turussa tänään 13.12.2019 Turun yliopiston hoitotieteen laitoksen järjestämässä EPE 2018-symposiumissa
Lukutärppi Turun yliopiston Terveyttä tieteestä -blogiin:
Näyttövinkki 11/2018: Sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus on laajentanut sairaanhoitajien toimenkuvaa?

Uutisarkisto »