www.hotus.fi

Hankkeet

Näyttöön perustuvan tiedon käyttö − esimerkkinä käsihygieniaan liittyvien käytäntöjen yhtenäistäminen 2011 – 2012.

Tutkimusryhmä: Anne Korhonen, TtT, kliinisen hoitotieteen asiantuntija, tutkija1,2, Pirjo Kejonen, TtT, hallintoylihoitaja1, Arja Holopainen, TtT, tutkimusjohtaja2, Helena Heikkilä TtM, oh1 , Hannu Syrjälä, osastonylilääkäri1.

1Oulun yliopistollinen sairaala, 2Hoitotyön tutkimussäätiö/ Suomen JBI-yhteistyökeskus, Helsinki

Tutkimus- ja kehittämishankkeen tarkoituksena on arvioida ja kehittää käsihygienian toteutumista Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Tavoitteena on tuottaa tietoa käsihygienian kehittämiseen ja sen antaman esimerkin kautta näyttöön perustuvan toiminnan vahvistamiseen Oulun yliopistollisessa sairaalassa. Lisäksi tutkimus- ja kehittämishanke tuo tietoa PACES- ohjelman käyttöön ohjaavan koulutuksen kehittämiseen. Käsihygienia valittiin arviointikohteeksi, koska on se tehokas keino vähentää hoitoon liittyviä infektioita (Syrjälä 2005a, WHO 2009), se on myös kustannustehokasta toimintaa (Syrjälä 2005b). Lisäksi käsihygienia on käytännönläheinen esimerkki tutkitun tiedon käyttämisestä hoitoa koskevassa päätöksenteossa.

Päätemuuttujina ovat käsihygieniakäytäntöjen muutos, hoitoon liittyvien infektioiden ilmaantuvuus ja kustannukset sekä ohjelmaa käyttäneiden kokemukset PACES- ohjelman hyödynnettävyydestä.

Kolmivaiheisen tutkimus- ja kehittämishankkeen ensimmäisessä vaiheessa kartoitetaan yksiköiden nykytila, toisessa kehitetään toimintaa saatujen tulosten pohjalta ja kolmannessa arvioidaan kehittämistoiminnan vaikutuksia päätemuuttujiin. Tulokset raportoidaan vuoden 2012 aikana tieteellisessä julkaisussa sekä Suomen JBI- yhteistyökeskuksen sivuilla.

Ajankohtaista

Näyttöön perustuva terveydenhuolto - kv-uutisia
Toukokuun 12. päivä juhlittiin kansainvälistä sairaanhoitajapäivää, jonka teemana tänä vuonna oli... Lue lisää »
JBI-suosituksia päivitetty
Seuraavien suomenkielisten JBI-suositusten kokotekstit on julkaistu: Neurologisista syistä... Lue lisää »
Uusi JBI-suositus päivitetty sivuille
Naisten odotuksia ja kokemuksia imetystuesta on julkaistu kokotekstinä sivulla: http://www.hotus.fi... Lue lisää »
Turvallinen ja vaikuttava hoitotyö -session esitykset
Sairaanhoitajapäivien Turvallinen ja vaikuttava hoitotyö -session esitykset on nyt saatavissa... Lue lisää »
Turvallinen ja vaikuttava hoitotyö -sessio Sairaanhoitajapäivillä
Hoitotyön tutkimussäätiö oli mukana JBI yhteistyökeskuksen koordinoimassa Turvallinen ja vaikuttava... Lue lisää »